Kun netissä luvataan liikaa
Näitä nettihuijauksia tuntuu olevan nykyään joka puolella. Niistä varoitellaan uutisissa, poliisin tiedotteissa, pankkien sivuilla ja vaikka missä, mutta silti niitä riittää. Ehkä se johtuu juuri siitä, että huijarit tulevat niin arkisia reittejä pitkin. Puhelimeen, sähköpostiin, Facebookiin, WhatsAppiin ja muihin palveluihin, joita ihmiset muutenkin käyttävät joka päivä.
Aluksi kyse voi olla ihan pieneltä näyttävästä asiasta. Joku paketti muka odottaa maksua, joku tuntematon ihminen alkaa jutella mukavia tai kysellä kuulumisia. Moni poistaa viestin heti, mutta kaikki eivät poista. Ja huijarille riittää, että joku vastaa.
Minua on aina ihmetyttänyt näissä se, että osa viesteistä on niin huonosti kirjoitettuja, että jo ensimmäisellä rivillä pitäisi huomata, ettei kaikki ole kunnossa. Eletään kuitenkin aikaa, jolloin tekstiä saa käännettyä jo varsin hyvin. Ei se voi olla siitä kiinni, etteikö parempaa tekstiä saataisi aikaan. Ehkä se huonosti käännetty teksti on tarkoitus, koska huono teksti karsii pois ne, jotka pysähtyvät miettimään. Huijari ei tarvitse kaikkia. Hän tarvitsee vain sen yhden, joka ei huomaa, ei välitä tai haluaa uskoa. Kun sellainen ihminen löytyy, tarinaa voidaan alkaa viedä pidemmälle.
Kaikkein ikävimmäksi tämä menee silloin, kun huijaus ei ala rahasta, vaan tunteesta. Joku alkaa kirjoitella mukavia. Kysyy kuulumisia, kehuu, kuuntelee ja antaa ymmärtää, että tässä voisi olla jotain enemmänkin. Ei siinä vaiheessa vielä puhuta rahasta, vaan rakennetaan luottamusta. Ja jos ihminen on yksinäinen, surullinen tai muuten herkässä kohdassa elämässään, sellainen huomio voi tuntua hyvältä. Sitten jossain vaiheessa mukaan tulee ongelma.
Seuaavaksi tarvitaan apua lentolippuun, tulliin, viisumiin, lääkkeisiin, sairaalaan, pakettiin, sotilasvapaaseen tai johonkin muuhun yllättävään esteeseen. Ja jos yksi asia saadaan muka hoidettua, kohta löytyy uusi. Näissä tarinoissa on usein kiire, mutta mikään ei silti koskaan tule valmiiksi.
Ulkopuolisen silmin moni näistä tarinoista näyttää aivan selvältä. Numero voi olla väärästä maasta, kuva ei täsmää, selitykset vaihtuvat ja rahaa pitäisi lähettää aina uuteen paikkaan. Mutta jos ihminen on jo ehtinyt uskoa tarinaan, hän ei välttämättä halua kuulla varoituksia. Hän haluaa uskoa, että tämä olisi totta.
Se on varmaan näissä huijauksissa se pahin kohta. Ei se, että joku uskoo yhden huonon viestin, vaan se, että hän alkaa puolustaa sitä tarinaa itselleen. Kun jokin ei täsmää, sille keksitään selitys. Kun joku varoittaa, varoittaja on vain epäileväinen tai negatiivinen. Kun rahaa pyydetään, kyse on muka vain viimeisestä esteestä ennen kuin kaikki muuttuu hyväksi. Mutta yleensä se viimeinen este ei ole viimeinen. Sen jälkeen tulee uusi.
Minun oma maalaisjärkeni sanoo tämän aika yksinkertaisesti. Jos ihminen, jota et ole oikeasti tavannut, alkaa pyytää rahaa, niin silloin pitäisi pysähtyä. Ei maksaa ensin ja miettiä sitten. Ei lähettää vielä tätä yhtä kertaa. Ei ostaa lahjakorttia, ei maksaa lippua, ei tullia, ei viisumia eikä mitään muutakaan. Jos toinen ihminen on oikeasti tulossa tapaamaan, hän pystyy kyllä hoitamaan oman matkansa. Ja jos yhteys loppuu siihen, että rahaa ei tule, niin siinä tuli vastaus samalla.
Näistä asioista on vaikea puhua, koska niihin liittyy häpeää. Moni ei halua kertoa kenellekään, jos on mennyt mukaan johonkin tällaiseen. Ja senkin ymmärtää. Ei kukaan halua myöntää, että nyt taisin tulla huijatuksi. Mutta juuri se hiljaisuus on huijareille hyvä asia. Kun ihmiset eivät puhu, seuraava voi mennä samaan ansaan.
Netissä voi tutustua oikeisiinkin ihmisiin, en minä sitä kiellä. Olen itsekin tutustunut usein. Mutta jos siihen tutustumiseen alkaa kuulua rahapyyntöjä, kiirettä, salailua ja kummallisia selityksiä, niin silloin ei olla enää tavallisessa tutustumisessa. Silloin ollaan todennäköisesti tarinassa, jonka toinen osapuoli on kirjoittanut vain saadakseen jotain sinusta irti.
Ja näissä tarinoissa käy usein niin, että se joka lupasi tulla, ei tule. On joku yllättävä este tai, että se matkaraha ei tullut lainkaan perille, jos sen erehdyit laittamaan.
Aluksi kyse voi olla ihan pieneltä näyttävästä asiasta. Joku paketti muka odottaa maksua, joku tuntematon ihminen alkaa jutella mukavia tai kysellä kuulumisia. Moni poistaa viestin heti, mutta kaikki eivät poista. Ja huijarille riittää, että joku vastaa.
Minua on aina ihmetyttänyt näissä se, että osa viesteistä on niin huonosti kirjoitettuja, että jo ensimmäisellä rivillä pitäisi huomata, ettei kaikki ole kunnossa. Eletään kuitenkin aikaa, jolloin tekstiä saa käännettyä jo varsin hyvin. Ei se voi olla siitä kiinni, etteikö parempaa tekstiä saataisi aikaan. Ehkä se huonosti käännetty teksti on tarkoitus, koska huono teksti karsii pois ne, jotka pysähtyvät miettimään. Huijari ei tarvitse kaikkia. Hän tarvitsee vain sen yhden, joka ei huomaa, ei välitä tai haluaa uskoa. Kun sellainen ihminen löytyy, tarinaa voidaan alkaa viedä pidemmälle.
Kaikkein ikävimmäksi tämä menee silloin, kun huijaus ei ala rahasta, vaan tunteesta. Joku alkaa kirjoitella mukavia. Kysyy kuulumisia, kehuu, kuuntelee ja antaa ymmärtää, että tässä voisi olla jotain enemmänkin. Ei siinä vaiheessa vielä puhuta rahasta, vaan rakennetaan luottamusta. Ja jos ihminen on yksinäinen, surullinen tai muuten herkässä kohdassa elämässään, sellainen huomio voi tuntua hyvältä. Sitten jossain vaiheessa mukaan tulee ongelma.
Seuaavaksi tarvitaan apua lentolippuun, tulliin, viisumiin, lääkkeisiin, sairaalaan, pakettiin, sotilasvapaaseen tai johonkin muuhun yllättävään esteeseen. Ja jos yksi asia saadaan muka hoidettua, kohta löytyy uusi. Näissä tarinoissa on usein kiire, mutta mikään ei silti koskaan tule valmiiksi.
Ulkopuolisen silmin moni näistä tarinoista näyttää aivan selvältä. Numero voi olla väärästä maasta, kuva ei täsmää, selitykset vaihtuvat ja rahaa pitäisi lähettää aina uuteen paikkaan. Mutta jos ihminen on jo ehtinyt uskoa tarinaan, hän ei välttämättä halua kuulla varoituksia. Hän haluaa uskoa, että tämä olisi totta.
Se on varmaan näissä huijauksissa se pahin kohta. Ei se, että joku uskoo yhden huonon viestin, vaan se, että hän alkaa puolustaa sitä tarinaa itselleen. Kun jokin ei täsmää, sille keksitään selitys. Kun joku varoittaa, varoittaja on vain epäileväinen tai negatiivinen. Kun rahaa pyydetään, kyse on muka vain viimeisestä esteestä ennen kuin kaikki muuttuu hyväksi. Mutta yleensä se viimeinen este ei ole viimeinen. Sen jälkeen tulee uusi.
Minun oma maalaisjärkeni sanoo tämän aika yksinkertaisesti. Jos ihminen, jota et ole oikeasti tavannut, alkaa pyytää rahaa, niin silloin pitäisi pysähtyä. Ei maksaa ensin ja miettiä sitten. Ei lähettää vielä tätä yhtä kertaa. Ei ostaa lahjakorttia, ei maksaa lippua, ei tullia, ei viisumia eikä mitään muutakaan. Jos toinen ihminen on oikeasti tulossa tapaamaan, hän pystyy kyllä hoitamaan oman matkansa. Ja jos yhteys loppuu siihen, että rahaa ei tule, niin siinä tuli vastaus samalla.
Näistä asioista on vaikea puhua, koska niihin liittyy häpeää. Moni ei halua kertoa kenellekään, jos on mennyt mukaan johonkin tällaiseen. Ja senkin ymmärtää. Ei kukaan halua myöntää, että nyt taisin tulla huijatuksi. Mutta juuri se hiljaisuus on huijareille hyvä asia. Kun ihmiset eivät puhu, seuraava voi mennä samaan ansaan.
Netissä voi tutustua oikeisiinkin ihmisiin, en minä sitä kiellä. Olen itsekin tutustunut usein. Mutta jos siihen tutustumiseen alkaa kuulua rahapyyntöjä, kiirettä, salailua ja kummallisia selityksiä, niin silloin ei olla enää tavallisessa tutustumisessa. Silloin ollaan todennäköisesti tarinassa, jonka toinen osapuoli on kirjoittanut vain saadakseen jotain sinusta irti.
Ja näissä tarinoissa käy usein niin, että se joka lupasi tulla, ei tule. On joku yllättävä este tai, että se matkaraha ei tullut lainkaan perille, jos sen erehdyit laittamaan.