Tekoälyn kanssa töitä. Ei nappia painamalla, vaan yhdessä tekemällä
Olen tehnyt jo pitkään yhteistyötä tekoälyn kanssa erilaisissa projekteissa. En tarkoita sillä sitä, että kirjoitan yhden kysymyksen ja saan valmiin täydellisen vastauksen. Ei se niin mene. Ainakaan silloin, kun tehdään jotain oikeasti vaikeaa.
Paras tulos syntyy silloin, kun tekoäly ei ole pelkkä vastausautomaatti, vaan enemmänkin työpari. Minä tuon siihen oman kokemukseni, tavoitteeni, epäilykseni, korjaukseni ja käytännön todellisuuden. Tekoäly tuo siihen valtavan määrän rakennetta, vaihtoehtoja, ohjelmointiapua, tekstin jäsentämistä ja kykyä pitää monta asiaa yhtä aikaa käsissä.
Hyvä esimerkki tästä on pesäpallo.
Pesäpallo on data- ja tilastomielessä yllättävän vaikea peli. Se ei ole mikään yksinkertainen “lyötiin pallo ja juostiin” -laji, jos sitä alkaa purkaa tapahtumatasolla. Yhdessä lyöntivuorossa voi tapahtua monta asiaa. Etenijä voi edetä, palaa, haavoittua, tulla kotiin, jäädä pesälle, vaihtaa tilannetta tai koko tapahtuma voi liittyä väärään, harhaheittoon, koppiin, vapaataipaleeseen tai johonkin muuhun pelin sisäiseen nyanssiin.
Lisäksi pesäpallossa on paljon sellaista, mikä ei avaudu pelkällä yleisellä urheilulogiikalla. Pitää ymmärtää, mitä tarkoittaa kärki, kärkilyönti, vaihtotilanne, kotiutus, haava, palo, jakso, supervuoro, kotiutuslyöntikilpailu ja miten nämä vaikuttavat tilastoihin. Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että virallinen tulospalvelu, oma tekstiloki ja ohjelman sisäinen tapahtumamalli pitää saada puhumaan samaa kieltä.
Tässä kohtaa yhteistyö tekoälyn kanssa muuttuu mielenkiintoiseksi.
Minä en voi vain sanoa, että “tee pesäpallotilasto-ohjelma”, ja odottaa täydellistä lopputulosta. Se ei riitä. Minun pitää selittää sääntöjä, näyttää esimerkkejä, verrata virallisiin tilastoihin, huomata virheet ja sanoa suoraan, mikä ei mene oikein. Joskus yksi pieni ero ajattelutavassa kaataa koko tilaston. Esimerkiksi se, kuka oikeasti löi, kuka toi juoksun, kuka haavoittui, kuka paloi ja missä kohtaa eteneminen pitää laskea.
Mutta kun tätä tehdään tarpeeksi pitkään, (nyt 2 vuotta) tapahtuu jotain kiinnostavaa. Tekoäly alkaa ikään kuin “päästä sisälle” siihen tapaan, jolla minä ajattelen ongelmaa. Se oppii keskustelun aikana, millaista tarkkuutta haen, mikä minulle on tärkeää ja missä kohtaa en hyväksy oikaisuja. Samalla minä opin antamaan sille parempia ohjeita.
Tämä ei ole taikuutta. Tämä on yhteistyötä.
Minusta tekoälyn vahvuus ei ole siinä, että se olisi aina oikeassa. Ei se ole. Sen vahvuus on siinä, että se jaksaa yrittää uudestaan, purkaa ongelman osiin, korjata, rakentaa, selittää ja jatkaa siitä, mihin jäätiin. Kun mukana on ihminen, joka tuntee aiheen ja osaa sanoa “ei, tämä ei vielä mene oikein”, lopputulos voi olla yllättävän hyvä.
Pesäpallo on tästä hyvä esimerkki. Se on peli, jota ei voi ymmärtää kunnolla pelkällä pintatiedolla. Silti tuntuu, että olemme saaneet tekoälyn kanssa aikaan ratkaisuja, joissa lajin logiikka alkaa oikeasti näkyä. Ei täydellisesti heti, mutta askel askeleelta. Ja joskus lopulta aika hämmästyttävän hyvin.
En usko, että tällaiseen pääsee yhdellä illalla tai yhdellä promptilla. Tämä vaatii pitkää työskentelyä, toistoa, korjaamista, testaamista ja sitä, että molemmat puolet ovat tavallaan mukana. Minä ihmisenä, joka tiedän mitä haluan ja mikä tuntuu oikealta. Tekoäly työkaluna, joka pystyy käsittelemään määrää, rakennetta ja yksityiskohtia tavalla, johon yksin olisi paljon raskaampi ryhtyä.
Ehkä paras tapa kuvata tätä on se, että tekoäly ei tee minun puolestani. Se tekee minun kanssani.
Ja kun yhteistyö toimii, se ei tunnu enää pelkältä koneelta, jolle annetaan komentoja. Se tuntuu työpöydän toisella puolella olevalta apurilta, joka ei väsy, ei loukkaannu korjauksista ja pystyy parhaimmillaan auttamaan juuri siinä kohtaa, missä oma ajatus tarvitsee jatkajaa.
Siksi minä pidän tätä niin mielenkiintoisena.
Ei siksi, että tekoäly korvaisi ihmisen. Vaan siksi, että oikean ihmisen käsissä siitä voi tulla yllättävän hyvä työpari.
Paras tulos syntyy silloin, kun tekoäly ei ole pelkkä vastausautomaatti, vaan enemmänkin työpari. Minä tuon siihen oman kokemukseni, tavoitteeni, epäilykseni, korjaukseni ja käytännön todellisuuden. Tekoäly tuo siihen valtavan määrän rakennetta, vaihtoehtoja, ohjelmointiapua, tekstin jäsentämistä ja kykyä pitää monta asiaa yhtä aikaa käsissä.
Hyvä esimerkki tästä on pesäpallo.
Pesäpallo on data- ja tilastomielessä yllättävän vaikea peli. Se ei ole mikään yksinkertainen “lyötiin pallo ja juostiin” -laji, jos sitä alkaa purkaa tapahtumatasolla. Yhdessä lyöntivuorossa voi tapahtua monta asiaa. Etenijä voi edetä, palaa, haavoittua, tulla kotiin, jäädä pesälle, vaihtaa tilannetta tai koko tapahtuma voi liittyä väärään, harhaheittoon, koppiin, vapaataipaleeseen tai johonkin muuhun pelin sisäiseen nyanssiin.
Lisäksi pesäpallossa on paljon sellaista, mikä ei avaudu pelkällä yleisellä urheilulogiikalla. Pitää ymmärtää, mitä tarkoittaa kärki, kärkilyönti, vaihtotilanne, kotiutus, haava, palo, jakso, supervuoro, kotiutuslyöntikilpailu ja miten nämä vaikuttavat tilastoihin. Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että virallinen tulospalvelu, oma tekstiloki ja ohjelman sisäinen tapahtumamalli pitää saada puhumaan samaa kieltä.
Tässä kohtaa yhteistyö tekoälyn kanssa muuttuu mielenkiintoiseksi.
Minä en voi vain sanoa, että “tee pesäpallotilasto-ohjelma”, ja odottaa täydellistä lopputulosta. Se ei riitä. Minun pitää selittää sääntöjä, näyttää esimerkkejä, verrata virallisiin tilastoihin, huomata virheet ja sanoa suoraan, mikä ei mene oikein. Joskus yksi pieni ero ajattelutavassa kaataa koko tilaston. Esimerkiksi se, kuka oikeasti löi, kuka toi juoksun, kuka haavoittui, kuka paloi ja missä kohtaa eteneminen pitää laskea.
Mutta kun tätä tehdään tarpeeksi pitkään, (nyt 2 vuotta) tapahtuu jotain kiinnostavaa. Tekoäly alkaa ikään kuin “päästä sisälle” siihen tapaan, jolla minä ajattelen ongelmaa. Se oppii keskustelun aikana, millaista tarkkuutta haen, mikä minulle on tärkeää ja missä kohtaa en hyväksy oikaisuja. Samalla minä opin antamaan sille parempia ohjeita.
Tämä ei ole taikuutta. Tämä on yhteistyötä.
Minusta tekoälyn vahvuus ei ole siinä, että se olisi aina oikeassa. Ei se ole. Sen vahvuus on siinä, että se jaksaa yrittää uudestaan, purkaa ongelman osiin, korjata, rakentaa, selittää ja jatkaa siitä, mihin jäätiin. Kun mukana on ihminen, joka tuntee aiheen ja osaa sanoa “ei, tämä ei vielä mene oikein”, lopputulos voi olla yllättävän hyvä.
Pesäpallo on tästä hyvä esimerkki. Se on peli, jota ei voi ymmärtää kunnolla pelkällä pintatiedolla. Silti tuntuu, että olemme saaneet tekoälyn kanssa aikaan ratkaisuja, joissa lajin logiikka alkaa oikeasti näkyä. Ei täydellisesti heti, mutta askel askeleelta. Ja joskus lopulta aika hämmästyttävän hyvin.
En usko, että tällaiseen pääsee yhdellä illalla tai yhdellä promptilla. Tämä vaatii pitkää työskentelyä, toistoa, korjaamista, testaamista ja sitä, että molemmat puolet ovat tavallaan mukana. Minä ihmisenä, joka tiedän mitä haluan ja mikä tuntuu oikealta. Tekoäly työkaluna, joka pystyy käsittelemään määrää, rakennetta ja yksityiskohtia tavalla, johon yksin olisi paljon raskaampi ryhtyä.
Ehkä paras tapa kuvata tätä on se, että tekoäly ei tee minun puolestani. Se tekee minun kanssani.
Ja kun yhteistyö toimii, se ei tunnu enää pelkältä koneelta, jolle annetaan komentoja. Se tuntuu työpöydän toisella puolella olevalta apurilta, joka ei väsy, ei loukkaannu korjauksista ja pystyy parhaimmillaan auttamaan juuri siinä kohtaa, missä oma ajatus tarvitsee jatkajaa.
Siksi minä pidän tätä niin mielenkiintoisena.
Ei siksi, että tekoäly korvaisi ihmisen. Vaan siksi, että oikean ihmisen käsissä siitä voi tulla yllättävän hyvä työpari.