Jäin miettimään erään kohtaamisen jälkeen asiaa, joka ei oikeastaan ollut uusi, mutta tuli taas esille hyvin selkeästi. Yksi henkilö kertoi minulle, että minun pitäisi varoa kateellisia ihmisiä. Hänen mukaansa joku voi ilmoittaa verottajalle, kun olen eläkkeellä ja pyöritän yritystä. Tiedoksi vaan, että verottaja kyllä tietää jokaisen napsauksen kuten kuuluukin.

En lähtenyt asiasta sen enempää keskustelemaan. Totesin vain, että teen kaiken oikein ja sillä mennään. Mutta jälkikäteen jäin pohtimaan enemmän sitä, mistä tuollainen ajatus oikeasti syntyy.

Kokemus on opettanut minulle sen, että kun ihminen puhuu “muiden kateudesta”, hän puhuu usein samalla myös itsestään. Se ei aina ole tietoista, mutta ajatus tulee jostain sisältä. Ikään kuin oma tunne puetaan muotoon, jossa se ei kohdistu suoraan itseen.

En tiedä, oliko kyse juuri siitä, mutta ajatus jäi silti pyörimään mieleen.

Ulkopuolelta katsottuna minun elämäni voi näyttää joillekin helpolta tai ainakin sellaiselta, että asiat ovat jotenkin kohdallaan. Käyn kerran vuodessa Thaimaassa, viivyn siellä pidempään, minulla on oma yritys ja arki näyttää rauhalliselta.

Se on se kuva, jonka joku toinen näkee.

Mutta se ei ole koko kuva.

Se, mitä ei näe, on ehkä tärkeämpi osa. En juo, en tupakoi, enkä muutenkaan elä sellaista elämää, jossa rahaa menisi huomaamatta joka suuntaan. Sama pätee vaimooni. Meidän arki on yksinkertaista, jopa monen mielestä vaatimatonta. Me säästämme koko vuoden, jotta voimme talvella lähteä pois pimeydestä hetkeksi.

Yritykseni ei ole mikään kultakaivos. Päinvastoin. On päiviä, jolloin asiakkaita ei käy lainkaan. Se, mitä siitä jää viivan alle, ei ole mitään suurta. Se on enemmän tapa tehdä jotain mielekästä ja pysyä liikkeessä kuin keino rikastua, koska enemmänkin se on minulle vain ajanvietettä.

Kun nämä asiat yhdistää, kokonaisuus alkaa näyttää erilaiselta. Mutta tämä osa jää usein näkymättömäksi.

Ja juuri siihen kohtaan syntyy helposti väärä oletus.

Kun joku näkee lopputuloksen, mutta ei näe sitä mitä sen taakse kätkeytyy, mieli alkaa täyttää puuttuvat kohdat itse. Jos oma elämä ei tunnu samalta, selitys haetaan jostain muualta. Ajatus voi olla, että tuossa on pakko olla jotain, mitä ei kerrota. Joku oikotie, jokin epäreilu etu tai jotain, mikä ei kestä tarkastelua.

Silloin syntyy epäily. Ja joskus myös kateus.

En näe kateutta pelkästään negatiivisena asiana. Se kertoo usein enemmän siitä, että toinen ihminen näkee jotain, mitä itsekin haluaisi, mutta ei ehkä ole valmis tai kykene tekemään samoja valintoja. Se ei tee ihmisestä huonoa, mutta se voi vääristää sitä, miten hän näkee toisen elämän.

Minulle tämä on lopulta melko yksinkertainen asia.

Minä tiedän, miten elän. Tiedän, mistä luovun ja mihin panostan. Tiedän myös, että kaikki mitä teen, kestää tarkastelun, koska teen sen niin, että voin seistä sen takana ilman selityksiä.

Se riittää minulle.

En koe tarvetta vakuuttaa ketään siitä, että elämäni on “oikein”. Jokainen rakentaa oman elämänsä omista lähtökohdistaan. Toiselle tärkeää on yksi asia, toiselle toinen.

Ehkä tärkein ajatus tässä kaikessa on se, että ulkopuolelta nähty elämä on aina vain osa totuutta. Suurin osa jää näkymättömäksi. Valinnat, luopumiset, arjen pienet päätökset ja se hiljainen kurinalaisuus, jota ei kukaan näe. Silti juuri ne ratkaisevat eniten.

Ehkä siksi tämä asia jäi mietityttämään. Ei siksi, mitä joku sanoi, vaan siksi, mitä sen taakse voi kätkeytyä. Omia oletuksia ja luuloja miettimättä yhtään kokonaisuutta kaiken takana.

Tähän loppuun yksi ajatus, jonka jokainen voi halutessaan kääntää itseensä päin.

Jos ihminen polttaa askin tupakkaa päivässä, se tekee vuodessa noin 3650 euroa. Jos siihen lisää yhden illan viikossa kapakassa, sanotaan noin 50 euroa per kerta, puhutaan noin 2600 eurosta vuodessa. Kun tähän lisätään vielä satunnaiset kaupan ostokset, olut tai pari silloin tällöin, voidaan olla helposti noin 700–800 eurossa vuodessa.

Yhteensä puhutaan karkeasti noin 7000 eurosta vuodessa.

Se on summa, joka monelta katoaa arkeen huomaamatta.
Tämä ei ole arvostelua ketään kohtaan. Jokainen elää tavallaan ja tekee omat valintansa. Mutta jos joskus herää kysymys siitä, miksi joku toinen pystyy tekemään asioita, jotka itselle tuntuvat mahdottomilta, vastaus ei aina löydy toisen elämästä. Vaan omasta.

Se on peili, jota minun ei tarvitse käyttää.